Talousarviovaltuuston satoa.

Tänään oli sitten talousarviovaltuusto Teams:n välityksellä. No minä en ole mikään maailman suurin etäkokousten ystävä koska kyllä ne tavallaan jäävät kylmiksi verrattuna siihen kun ollaan ihan oikeina ihmisinä paikanpäällä...

Taloutta ja Siun Soten kuntafoorumin satoa

Ihan näin pienenä ”vinkkinä” meidän osuus tuosta summasta olisi n. -833.000 €, ei hyvä, ei todellakaan hyvä. Kannattaa muistaa se että jos toimitaan kuntalain mukaisesti ja alijäämät katetaan niin sellaiset 7-8 miljoonaa pitäisi kuntayhtymän tehdä voittoa -21,-22 ja -23.

Jätettiin aloite, myydään alle puolet.

Myymällä energiayhtiön vähemmistöosuuden ( max. 49% ) yhtiön määräysvalta säilyisi kaupungilla ja vähemmistöosakkuuden myötä saisimme lisää osaamista outokumpulaiseen energiayhtiöön.

Samalla selvitettäisiin mahdollisuus outokumupulaisille suunnattuun osakeantiin.

YT-uutisia ja ratkaisuja

Tässäpä nämä jutut Karjalaisesta, maksumuurin takaa ( linkki ) ja Outokummun seudusta ( linkki ) alla hieman lainauksia jutuista. Kaupunkikonsernissa työskentelee noin 330 työntekijää. Henkilötyövuosia on noin 305, kun mukaan lasketaan vakinaiset ja määräaikaiset.Henkilötyövuosia voidaan vähentää pysyvästi henkilöstön osa-aikaistamisilla ja irtisanomisilla sekä harkinnanvaraisilla virka- ja työvapailla, lomarahojen vapaaksi vaihtamisen jatkamisella sekä lomautuksilla.Pysyviä säästöjä haetaan ensi... Continue Reading →

Up ↑