Pielisen messut

Kello parkuu ennen seiskaa ja eipä aikaakaan kun kahvinkeitin tuhisee valmistumisen merkeiksi. Sen jälkeen suunnaksi Valtimo ja Pielisen messut. On muuten yksi melkoisen mukavan näköistä kun kulkee pienempiä teitä ja saapi katsella kaunista vaaramaisemaa. Se oli mielenkiintoista huomata että käytännössä jokaista vastaantulevaa autoa kohtaan oli sitten suuntaan tai toiseen menossa muutamia traktoreita. Aika helppo nähdä... Continue Reading →

Siun Soten tilinpäätösvaltuusto

Päivä alkaa olla pulkassa, kirjoittelen tätä samalla kuin sote-kokous etenee. Aamusta asti ollaan kierretty kahdella bussilla pitkin pohjoista aluetta. Tässä on saatu kuulla ne samat "madonluvut" mitä kuntafoorumissa puhuttiin. Eli melkoisen vaikeata tietä on taivallettavana eteenpäin. Ikävä oli huomata myös että kaikki ryhmät eivät ole lukeneet hallintosääntöä, koska puheet ovat sellaisia jotka eivät ole toteutettavissa.... Continue Reading →

Siun Soten info- ja keskustelutilaisuus Outokummussa

Tänään oli Outokumpulaisille mahdollisuus tulla keskustelemaan Siun Sotesta. Ihmisiä oli tullut paikalle ihan mukavasti ja kiitos modernin tekniikan niin kaikki jotka eivät paikalle päässeet voivat katsoa tallenteen tästä. https://youtu.be/4958aq07gKQ

Sotea Pohjois-Karjalaisittain

Sattuipa tänään maakuntalehdessä mielenkiintoinen artikkeli ( linkki  ) Lääkärinpalveluita tarvinneista aikuisista 16 prosenttia kertoo, että on saanut liian vähän palveluita tarpeeseensa nähden. Tämä tarkoittaa noin 400 000:ta ihmistä. Tiedot käyvät ilmi THL:n Finsote-tutkimuksesta, jonka tuloksissa on myös maakunnittaisia eroja: riittämättömästi lääkäripalveluita saaneiden osuus on suurin Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, pienin Etelä-Pohjanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Sosiaalityöntekijän palvelujen kohdalla... Continue Reading →

Siun Soten seminaarin satoa

Tämä päivä onkin mennyt Siun Soten seminaarissa ja hieman kaksijakoisin mielin istun ja odotan seuraavan kokouksen alkua. Homma pyörii, mutta voi hyvänen aika miten eriarvoisessa asemassa ihmiset ovat riippuen heidän asuinpaikasta. Joensuun kantakaupungissa toimii kaikki ja hyvin kun taas maakunnan reuna-alueen kunnissa ei välttämättä sitten juuri lähellekkään niin hyvin, tai edes kelvollisesti. Eihän tämä nyt... Continue Reading →

Työpaikkakiusaaminen on väkivaltaa

Tämän kirjoituksen aihe on sellainen mitä piti pitkään pureskella ja miettiä ennen kuin painoin julkaise nappia. Ei siksi ettei asioista pitäisi keskustella vaan siksi että kirjoitus ei sisällä liikaa sellaisia lauseita mitä ei ääneen pitäisi sanoa. Siun Sotessa on suuri ongelma, tai siis onhan sillä näitä ongelmia ollut aikaisemminkin. Vaan nyt on edessä sellainen asia... Continue Reading →

Up ↑