Vetoomus aamupäivätoiminnan jatkamiseksi Outokummussa

Me allekirjoittaneet vetoamme kaupunginhallituksen jäseniin että aamupäivätoimintaa ei lopetettaisi. Onko lasten edun mukaista ei ole että vanhemmat joutuisivat jättämään 6 - 7 vuotiaan vastaamaan yksin heräämisestä – oikea-aikaiseen koulutielle lähtemiseen. Sekä mahdollisesti kulkemaan useamman kilometrin matkan odottamaan taksia tai linja-autoa. “ Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa on järjestetty perusopetuslain säännösten nojalla 1.8.2004 lähtien. Lainsäädännön myötä aamu-... Continue Reading →

Kehotus hautajaisiinhan sieltä sitten tuli.

Vähän on tullut tuota liittymissopimusta katsella ja kyllähän sieltä moneen asiaan pitäisi selvyys saada, mutta tämä yksi hyppäsi silmille kuin metrin halko. Kyseinen paperi pitää sisällään kohdassa 9.1 tälläistä. ”Kaikki viisi kuntaa hoitavat omaa talouttaan vastuullisesti ennen yhdistymistä ja noudattavat kuntarakennelain 31§ ….. “ Kuntarakennelain pykälä kertoo näin 31 § Yhdistyvän kunnan viranomaisen toimivalta Kuntien... Continue Reading →

Outokumpu mediassa

Tässä on muutaman kerran tullut eteen sellainen asia missä tätä kaupunkia on joutunut markkinoimaan ulkopaikkakuntalaisille. Aina on tullut törmättyä samaan asiaan, ihmisillä on kohtuullisen varautunut kuva Outokummusta ja näistä hankkeista suorastaan vahvasti negatiivinen. No mistäpä tämä voi sitten oikein johtua? Aukaisin siis maakuntalehden nettisivut ja valitsin sieltä maakunta kohdan alta meidän kaupungin. Ja tällainen näky... Continue Reading →

Jees,jees

Kyllä mie olen tätä kuulkaas miettinyt ja kovasti siten miten paljon helpompaa elämä olisi jos syntymän arpajaisissa olisikin saanut jees jees miehen geenit. Kaikki asiat olisivat pelkästään positiivisia mahdollisuuksia, mikään vastoinkäyminen ei haittaisi. Ikäviä asioita ei sanottaisi ääneen ja ne unohdettaisiin niin pian kuin mahdollista, tai vähän nopeammin. Sitä painaisi kuin perhonen kukkakedolla iloisesti hypähdellen vain... Continue Reading →

Eikö isompi olekkaa parempi?

Katselin noita kaupunginhallituksen listoja tässä alkuillasta ja hiukkasen ihmetellen huomasin yhden asian sieltä. Nimittäin pykälän 186. ( linkki ) Siinä Kaavin kunta pyytää tarjousta Outokummulta heidän 7-9 lk:n oppilaiden perusopetuksen järjestämisestä koulukyyteineen. Vaan kun ei edes tarjousta haluta tehdä. Miksi? Eikö Joensuumyönteinen kaupunki voi tässä vaiheessa tehdä yhteistyötä sawon kanssa? Kyseessä olisi kuitenkin n. 90-100:n... Continue Reading →

Raha puhuu, kuka kuuntelee?

Sattuipa silmiini tälläinen uutinen. Väliraportti Eerikan surmasta: ”Ongelmat havaittava aiemmin” – Väliraportti painottaa ennaltaehkäisevää työtä. Peruspalveluissa ei ongelmia havaita riittävän helposti ja tilanteet ehtivät kehittyä liian pitkälle, Vartio summaa. Tähän samaan asiaan olen törmännyt jokaisessa julkaisussa mitä olen tässä vuosien varrella lukenut. Ennaltaehkäisy, matalan kynnyksen väliintulo, nopea ja helposti saatava apu heille jotka sitä tarvitsevat. On... Continue Reading →

Outokumpu rikkoo lakia lastensuojelussa!

Tämä otsikko on lainattu hiukkasen muunneltuna 26.9 päivän Karjalaisessa olleesta artikkelista. No miksikä lainata eikä keksiä omaa? Syy tuohon on enemmän kuin helppo, artikkeli olisi voitu kirjoittaa lähes samoin tekstein myös tästä kotikaupungistamme. Jatketaan lainauslinjalla eli  Edes lain kirjain ei enää täyty  Stakesin tilastojen mukaan v.2010, tuoreempaa en valitettavasti löytänyt niin Outokummussa yhden sos.työn tekijän... Continue Reading →

KiVa-Koulu

Tässä elokuun lopulla kirjoitin tuosta viidesluokkalaisten vanhempainillasta ja siinä esitetystä Kummun koulun neljäsluokkaisille tehdystä kyselystä. Niinkuin sanottua on, pyysin silloin tätä vanhempainillassa esitettyä kalvonivaskaa itselleni sähköpostitse. Sain kohteliaan vastauksen missä kyseltiin mihin tarkoitukseen kyselyn vastauksia halusin käyttää. Siihen vastasin että tulokset puhuttavat niin kotoja kuin tuttavapiirissäkin, sekä kun asioista puhuu yleisesti niin olisi hyvä olla oikeat... Continue Reading →

Nyt tarvitaan muutosta

Uskokaapa että on ollut raskasta lukea näistä viimeaikaisista tapauksista missä viattomat lapset ovat joko päässeet tai melkein päässeet hengestänsä. Miettipääkä hyvät ihmiset miten paljon tässä maassa, tai tässäkin kylässä on lapset joutuneet kärsimään näiden viranhaltijoiden kyvyttömyyden vuoksi? Sen kun minulle joku kertoisi että miksi ja miten on niin vaikea asioihin puuttua? Onko se oikeasti kyse... Continue Reading →

Up ↑