Nöyrimmät kiitokset äänestäjille

Vaalit on sitten käyty ja nyt on aika hieman purkaa tuntojaan.

Positiivisena jäi näin päällimäisksi mieleen oma henkilöhohtainen ääniennätys jolla sai jopa toisen istuvan kansanedustajan ohitettua, viidenneksi eniten ääniä koko kunnassa,  ainoa uudelleen valittu valtuutettu joka kasvatti äänimääräänsä edellisistä vaaleista. Tietysti tarkastuslaskelma voi tuoda muutoksia, mutta mennään nyt näillä tiedoilla mitä olemassa on.

Nin kyllä tällainen vetää nöyräksi ja kiitolliseksi. Kiitos teille hyvät ihmiset. Kiitos. 

Mie oon aika monissa vaaleissa ollut mukana tai tekemässä niitä niin koskaan aikaisemmin ei ole näin hyvää porukkaa ollut kasassa mitä meillä täällä Outokummussa on. Kuitenkin pitää muistaa se tosiasia että meillä ei ole takana mainostoimistoja, tuhansien eurojen puoluetukia tai ylipäänsä mitään ”puheiden kirjoittajia” vaan kaikki tehtiin omin voimin ja perheenjäsenten avustamana.
Siitä uskomattoman suuri kiitos kotiin. Ilman sitä täydellistä tukea tämä ei olisi yksinkertaisesti mahdollista.

Kiitos.


Valitettavasti jokaisella kolikolla on kaksi puolta ja muutama tällainen ikävämpi juttu jäi näistäkin vaaleista mieleen. 

Vaalipuheiden niin somessa kuin vähäsen kentillä muuttuminen raadollisemmaksi, siis asiosta voidaan olla asiallisesti eri meltä mutta antaako se kenellekkään oikeuden mennä suoraan henkiöön, tai heidän läheisiin? 
Mielestäni ei. Asiat voivat riidellä ei ihmiset, tai sitten ollaan vaarallisella tiellä.

Häiriökäyttäytyminen ja häirintä. En nyt äkkiselleen jaksa muistaa että milloin ( jos koskaan ) on pitänyt kuuleman mukaan loppujenlopuksi poliisit kutsua poistamaan vaalibussi äänestyshuoneiston läheisyydestä. 

Liekkö sitten tämänlaiset tapahtumat ja toiminta miten paljon vaikuttanut siihen että käsiimme jäi näiden vaalien ikävin asia. 

Jos alle puolet äänioikeutetuista ihmisestä haluaa sen käyttää niin silloin voidaan puhua jo jonkinlaisesta ongelmasta.
Siihen on etsittävä syy ja pyrittävä seuraavan neljän vuoden aikana saamaan asia ratkaistuksi.


Vaan tästä on meidän hyvä jatkaa eteenpäin Outokummun kehittämistä. Työtä on paljon mutta kiitos teidän, mandaatti on vahva. 

Ja kun muistetaan se että Totuus Kuuluu Sinulle niin odotan enemmän kuin innolla sitä mitä tulevat neljä vuotta tuovat tullessaan. 


Että tällaisilla mietteillä tulevaan viikkoon, muutaman tunnin yöunien jälkeen.


Muuten jos mieleen tulee asioita mitkä olisi hyvä nostaa esille niin ota rohkeasti yhteyttä ja otan enemmän kuin mielellään mukaan vierailijoita niin suoriin lähetyksiin, podcasteihin.
Eli jos kiinnostusta löytyy niin minun yhteystiedot löydät täältä.


Ota yhteyttä WhatsAppilla

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: