Sanomalehti Karjalainen: Ilomantsissa on todettu syyhyepidemia: altistumisia on ollut terveyskeskussairaalassa sekä eri asumisyksiköissä

Tämä kirjoitus on luotu automaattisesti sanomalehti Karjalaisen RSS-syötteestä.
————————————————————————————————————-

Ilomantsissa on todettu useita syyhytapauksia terveyskeskussairaalassa, Koivikkolan ja Toivonlahden asumisyksiköissä sekä Attendon Ilon asumisyksikössä.

Syyhytartunnalle on voinut altistua yksiköissä varsin pitkän ajan kuluessa, ajalla 2.10.2020-12.3.2021. Lisäksi altistumisia on voinut tapahtua keskussairaalan osastolla 23L.

Siun sote on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin tai heidän omaisiinsa ja antaa tarvittavat ohjeet. Mahdollisten syyhyoireiden ilmaantuessa tulee ottaa yhteys omalle terveysasemalle.

– Jos on oireita, annetaan lääkehoito joko tablettina tai voiteena, kertoo pohjoisen alueen ikäihmisten palveluiden palvelujohtaja Hannele Komu.

Oleellista on saada punkit pois myös sen saaneen asusteista ja vuodevaatteista. Kyseeseen voivat tulla vaatteiden pesu riittävän kuumassa lämpötilassa, niiden lämpökäsittely saunassa tai vaatteen pakastaminen.

Altistuneiden tarkkaa lukumäärää Komu sanoo olevan melko mahdoton arvioida.

– Altistusta on tapahtunut pitkän ajan kuluessa. Alkuperä on saatu jäljitettyä viime lokakuun alkuun.

Yksiköt toimivat kuten ennenkin, yhdellä poikkeuksella.

– Ilomantsin terveyskeskuksen sairaalaan ei ole otettu uusia potilaita muutamaan päivään. Tilanne normalisoituu, kun saadaan hoidot annettua. Loppuviikosta päästään normaaliin toimintaan. Vierailujakaan ei rajoitettu

Syyhy on voimakkaasti kutiava ihottuma, jonka aiheuttaa noin puoli millimetriä pitkä syyhypunkki. Syyhyn tarttumiseen vaaditaan toistuva tai läheinen ihokosketus. Syyhy ei yleensä tartu pelkästään kättelemällä.

Syyhypunkki voi elää 1-3 vuorokauden ajan ihon ulkopuolella, joten tartunnan voi saada myös vuodevaatteista tai vaatteista.

Syyhyn oireina on ihon kutina, joka alkaa yleensä noin kuukauden (3-6 viikon) kuluttua tartunnasta. Kutina on yleensä voimakkainta iltaisin ja öisin.

Iholla voi esiintyä ympäri kehoa syyhypunkin käytäviä, näppylöitä, vesirakkuloita ja raapimisjälkiä yleisimmin sormien välissä, ranteissa, vatsan alaosassa, pakaraseudussa, ulkoisissa sukuelimissä ja lapsilla usein myös jalkapohjissa.

_ – _ – _ – _ – _ -_
Tämä artikkeli on luotu automaattisesti Sanomalehti Karjalaisen RSS-syötteestä ja ihan näin muistutuksena kaikki tekijänoikeuden alaiset asiat ovat Sanomalehti Karjalaisen juttu.
Tässä uutisessa on Altistumispaikat mainittu ja siksi robotti on valinnut sen julkaistavaksi. Toivottavasti tämä uudelleen julkaisu käsittelee Siun Soten alueen altistumispaikkoja, mutta tämä AI saattaa joskus lyödä tuon kirveensä kiveen. 


Facebook Comments

Comments are closed.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: