Sanomalehti Karjalainen: Pohjois-Karjalan talvilomaturistien mahdollisista tartunnoista ei jää tietoa maakuntaan – ilmassa on huolta koronatilaneen huonontumisesta

Tämä kirjoitus on luotu automaattisesti sanomalehti Karjalaisen RSS-syötteestä.
————————————————————————————————————-

Koululaisten talvilomaviikot alkavat juuri, ja Pohjois-Karjalassakin matkailijoiden määrä lisääntyy seuraavan kolmen viikon aikana.

Siun soten infektioiden torjuntayksikön ylilääkäri Jennifer Sieberns toteaa, että huolta siitä, että koronatilanne pahenee lomaviikkojen aikana, on olemassa.

Siun soten voimassa olevan ohjeen mukaan matkustamista kotimaassa ja ulkomailla suositellaan välttämään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos puolestaan antoi torstaina suosituksen, jonka mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen asukkaiden tulee välttää lomamatkustamista oman sairaanhoitopiirin alueen ulkopuolelle seuraavan kolmen viikon ajan, eli 14.3. saakka.

Tiedossa on, että lomalaisia tulee Pohjois-Karjalaankin paljon. Koska matkailua ei voida estää, on muistettava turvallisen matkailun ohjeet.

– Lomaa voi viettää turvallisestikin, kun välttää kontakteja, noudattaa ohjeita ja lataa Koronavilkun, Sieberns luettelee.

– Lähtökohtaisesti matkailua ei silti suositella. Liikkuminen on aina riski, sillä tavalla koronavirus leviää.

Jennifer Siebernsin mukaan on vaikea seurata sitä, leviääkö talvilomaturistien joukossa koronaa heidän lomaillessaan Pohjois-Karjalassa. Maakunnassa lomailevien henkilöiden tartunnat eivät kirjaudu Pohjois-Karjalaan vaan aina henkilön kotipaikkakunnalle.

Jos esimerkiksi Helsingistä Joensuussa käymässä oleva matkailija saa lomalla ollessaan oireita, käy Joensuussa testissä ja saa positiivisen tuloksen, tartunta kirjataan Helsinkiin. Myös tartunnanjäljitys tehdään aina tartunnan saaneen kotipaikkakunnalla, tässä tapauksessa Helsingissä.

Mikäli tartunnanjäljityksessä tulee ilmi julkisia paikkoja, jossa muut ovat voineet altistua virukselle, ilmoittaa sairaanhoitopiiri asiasta Siun sotelle. Siun sote puolestaan tiedottaa asiasta alueen asukkaita.

Siun sote ylläpitää verkkosivuillaan listaa, johon listataan julkiset paikat, jossa on voinut altistua koronavirukselle. Lista löytyy täältä.

– Muualla Suomessa koronatilanne on huonompi kuin Pohjois-Karjalassa, eikä jäljitys aina muualla toimi, Sieberns toteaa yhtenä riskitekijänä.

Etenkin pääkaupunkiseudulla koronatilanteen huonontuessa myös jäljitys on ruuhkautunut.

– Toki jos meille tulee tietoa, että Pohjois-Karjalassa on altistuneita ihmisiä, niin meidän jäljittäjät ottavat koppia asiasta jo ennen kuin muista sairaanhoitopiireistä ehditään ottamaan yhteyttä. Se on yhteistyötä. Vastuu on kuitenkin tartunnan saaneen kotikunnassa.

Siun sote on onnistunut tartunnanjäljityksessään epidemian ajan varsin hyvin, sillä tartuntojen lähde on pääasiassa onnistuttu jäljittämään yli 90 prosentissa tapauksissa.

Koronatestaus pyörii lomaviikkojen ajan Pohjois-Karjalassa normaalisti. Siebernsin mukaan etenkin kuntien terveysasemilla on tällä hetkellä hyvin resurssia tehdä testejä paljon nykyistä enemmänkin.

Ylipäätään testaus toimii tällä hetkellä Siun soten alueella hyvin. Sieberns kuvaa tilannetta varsin rauhalliseksi. Näytteitä otetaan reilut 2 000 kappaletta viikossa. Testituloksen saa vuorokaudessa, välillä jopa nopeammin.

_ – _ – _ – _ – _ -_
Tämä artikkeli on luotu automaattisesti Sanomalehti Karjalaisen RSS-syötteestä ja ihan näin muistutuksena kaikki tekijänoikeuden alaiset asiat ovat Sanomalehti Karjalaisen juttu.
Tässä uutisessa on Altistumispaikat mainittu ja siksi robotti on valinnut sen julkaistavaksi. Toivottavasti tämä uudelleen julkaisu käsittelee Siun Soten alueen altistumispaikkoja, mutta tämä AI saattaa joskus lyödä tuon kirveensä kiveen. 


Facebook Comments

Comments are closed.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: