Sanomalehti Karjalainen: Korona-altistumisia Joensuun aikuislukion aikuisten perusopetuksessa ja Lyseon peruskoulun ruokalassa

Tämä kirjoitus on luotu automaattisesti sanomalehti Karjalaisen RSS-syötteestä.
————————————————————————————————————-

Joensuun aikuislukion aikuisten perusopetuksen opiskelijoita ja henkilökuntaa asetetaan karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia, kertoo Siun sote tiedotteessaan. Tartunta varmistui tiistaina, ja sen alkuperä on tiedossa. Altistuneet on kartoitettu ja yhteydenotot aloitettu. Oppilaitos tiedottaa opiskelijoita omissa kanavissaan koulutyön järjestelyistä. Siun sotesta ollaan suoraan yhteydessä altistuneisiin.

Koronavirukselle on voinut altistua myös Joensuun lyseon peruskoulun ruokalassa 26.1. ja 27.1. kello 12.15-12.45 välisenä aikana. Samaan aikaan ruokalassa olleita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan tarvittaessa koronavirustestiin.

Viikonloppuna ja alkuviikosta on Siun soten toiminta-alueella todettu vain yksittäisiä uusia koronavirustartuntoja. Suurin osa tartunnoista on todettu jo karanteenissa olleilla henkilöillä, eikä niihin ole liittynyt muita laajempia altistumisia, tiedotteessa kerrotaan. Altistumispaikat näet täältä.

_ – _ – _ – _ – _ -_
Tämä artikkeli on luotu automaattisesti Sanomalehti Karjalaisen RSS-syötteestä ja ihan näin muistutuksena kaikki tekijänoikeuden alaiset asiat ovat Sanomalehti Karjalaisen juttu.
Tässä uutisessa on Altistumispaikat mainittu ja siksi robotti on valinnut sen julkaistavaksi. Toivottavasti tämä uudelleen julkaisu käsittelee Siun Soten alueen altistumispaikkoja, mutta tämä AI saattaa joskus lyödä tuon kirveensä kiveen.

Facebook Comments

Comments are closed.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: