YT-uutisia ja ratkaisuja

Tässäpä nämä jutut Karjalaisesta, maksumuurin takaa ( linkki ) ja Outokummun seudusta ( linkki ) alla hieman lainauksia jutuista.

Kaupunkikonsernissa työskentelee noin 330 työntekijää. Henkilötyövuosia on noin 305, kun mukaan lasketaan vakinaiset ja määräaikaiset.
Henkilötyövuosia voidaan vähentää pysyvästi henkilöstön osa-aikaistamisilla ja irtisanomisilla sekä harkinnanvaraisilla virka- ja työvapailla, lomarahojen vapaaksi vaihtamisen jatkamisella sekä lomautuksilla.


Pysyviä säästöjä haetaan ensi vuodeksi puolta miljoonaa ja vuodeksi 2021 jo 0,8 miljoonaa. Henkilöstön vähentämistarve on konsernissa enintään 25 henkilöä tai 22 henkilötyövuotta.

Tämä on hieman, sanoisinko mielenkiintoinen asia. 
Eli melkoisen rapsakkaa, näin äkkiselleen pähkäiltynä suurta nevonpitoa on hallitus päättämässä.

Etenkin kun siitä ei taida olla vielä minkäälaista päätöstä olemassa ja nämäkin asiat vaativat päätökset pohjalle että ne voidaan saattaa täytäntöön. 

Tosin kyllähän nuo kaupunginjohtajan kommentit ovat sellaisia että taitaa se virallinen päätös olla ns. läpihuutojuttu. 

No jokainen joka on yhtään perehtynyt siihen miten kaupungin henkilöstö jakautuu, niin varmaan jo arvaa minne nuo iskevät pahiten. 
Se on taivahan tosi että jos aletaan edes vihjailemaan siitä että es. luokkakoot nousee ja meidän lapset pistetään ”maksumiehiksi” niin sitten ollaan väärällä tiellä. 

Ihmettelen sitä että miksi ei puhuta veronkorotuksesta? No nyt sitten varmaan on herneet monella nenässä mutta kannattaa hengähtää hetkisen ja tutustua vaikka tähän ylen laskuriin ( https://yle.fi/uutiset/3-10035200 ) Vuoden 2018 tiedoilla Outokumpulainen ( veroprosentti 21,75 ) 3.000€ kuukaudessa ansaitseva maksaa kunnallisveroa 6.642 € eli 553,50€ kuukaudessa. Jos taas asuttaisiin Pelkosenniemellä ( veroprosentti 22,25 ) niin vuodessa veroja maksaisi samalla kuukausiansiolla vuodessa 6.794 € ja kuukaudessa 566,16 € eli tuo puolen prosentin korotus tekisi vajaat 13 € / kk. Minusta tuo on pieni hinta että saataisiin turvattua es. luokkakoot ja jäisi siitä muuhunkin, kun muistaakseni yksi prosetti on jotain 800.000€ luokkaa. 

Miksi tästä vaihtoehdosta ei puhuta ollenkaan? 

Kuitenkin kuntavero on melkoisen progressiivinen ja es. todella pienituloiset eivät maksa sitä käytännössä ollenkaan ( https://www.veronmaksajat.fi/…/kunnallisveron-osuus… ) 

Moniko muu, kun minä olisi valmis maksamaan niistä palveluista mitä kunta tarjoaa hiukkasen enemmän jos sillä turvattaisiin es. koulukkaiden järkevän kokoiset luokkakoot? 

Tämä alla oleva lainaus kyllä herättää hieman kysymyksiä, ensinnäkin onko jo suurimmalla osalla mieli muuttunut tämän edellä mainitun asian suhteen?

Vai halutaanko tässä vain unohtaa tämä olemassa oleva keino kokonaan?

Outokummun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Huttunen (kesk.) huokaisee kysymykselle Outokummun kaupungin yt-neuvotteluista.
– Tämä on äärimmäinen varotoimi, ja tämä lähtee siitä, että yt-neuvottelujen lyhin läpivientiaika on lain mukaan kuusi viikkoa. Nyt ei ole mitään tietoa tämän vuoden verotuloista eikä valtionosuuksista. On hätätila, ja hätätila vaatii varautumista.
Lomautukset ja irtisanomiset ovat äärimmäinen vaihtoehto.
– Muutkin outokumpulaiset poliitikot kuin minä ovat sitä mieltä, että joka kivi käännetään. Lomautukset ja irtisanomiset ovat ihan viimeinen konsti.

Toisaalta kun muistelee tuota meidän kaupungin valtuustoseminaarin, tai siis sen puolikkaan päivän antia niin eihän siellä meitä ollut kovinkaan montaa jotka olisivat valmiita puuttumaan verotukseen. Eli enemmän kuin mielenkiinnolla tässä odotellaan hallituksen päätöstä tästä vihon viimeisestä keinosta.

Tosin ennen tätä ”vihon viimeistä” ja mahdollista veronkorotusta minusta ensimmäisenä pitää karsia ne asiat mitkä eivät ole kunnan perustehtäviä kuntalaisille. Näitä kyllä meilläkin valitettavasti, vai pitäisikö nyt kuitenkin sanoa että onneksi on olemassa.

Esimerkiksi, matkailu- ja ravintolatoiminnan pyörittäminen ei sitä ole. Jos turistikeskuksen pyörittävän tytäryhtiön saamat lipputulot eivät tod.näk riitä toimitusjohtajan palkaan sivukuluineen, puhumattakaan että olisi yhtenäkään vuonna päässyt lipunmyynti / lipputuloissa valtuuston asettamiin tavoitteisiin niin silloin se homma ei ole kannattavaa ja päästään sitten puhtaasti arvovalintoihin. Eli kumpi on tärkeämpää kuntalaisten hyvinvointi vai jotkut turistit? Ihan näin yhtenä esimerkkinä.

Elämä on valintoja ja alla olevasta linkistä pääset antamaan oman mielipiteesi yhteen tärkeään valintaan eli olisiko veroprosentin nosto hyväksyttävä ja mitä se sinun kohdalla konkreettisesti tarkoittaisi.

Näin veron korutus sinua kohtelisi.
Tulot / kk          veron nousu euroissa / kk

1.000 €               0,00 €
1.500 €               4,74 €
2.000 €               7,67 €
2.500 €             10,25 €
3.000 €             12,67 €
3.500 €             15,25 €

Linkki kyselyyn on tässä
http://turpeinen.info/kysely/index.php/627591?lang=fi

Facebook Comments
Contact PersonOta yhteyttä WhatsAppilla

Comments are closed.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: