Outokummun Sinisten valtuustoaloite

VALTUUSTOALOITE

Outokummun Kaupunginvaltuusto
29.9.1.2018

Valtuustoaloite pylonin viereisen mainoksen ajantasaistamiseksi.
Me allekirjoittaneet esitämme seuraavaa valtuustoaloitetta:


Outokummun kaupunki aloittaisi toimenpiteet VT 9 ja yhdystie 5030 risteysalueella olevan kaupungin mainoksen ajatasaistamiseksi sekä valaisun korjaamiseksi.


Aloitteen perustelu:

Liikenneviraston liikennemääräkartan tietojen mukaan v. 2016 pylonin-risteyksen ohitti keskimäärin 4031 autoa vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa vuositasolla lähes puolentoista miljoonan ajoneuvon liikennemäärää.
Kyseessä on erittäin näkyvä ”käyntikortti” Outokummusta kaikille kyseistä tietä ajaville autoilijoille.

Jostain syystä ”käyntikortissamme” lukee vielä 2000-luvun alkupuolella käytössä ollut slogani ” ihmisen kokoinen kaupunki ”. Sen jälkeen Outokummussa on ollut käytössä useita eri sloganeita.

kuva1

Vuoden alusta voimaantulleen konsernistrategian kohdassa 5.4 käsitellään proaktiivista imagotyötä ja kaupunkimarkkinointia.
Tavoitteeksi on asetettu kaupungin ja koko konsernin näkyvyyden, tunnettavuuden ja vetovoimaisuuden lisäämisen.
Toimiksi millä tavoite saavutetaan on kirjattu mm. monikanavainen viestintä.

Päästäksemme lähemmäksi tätä tavoitetta olisi hyvä jos kaupungin viestintä, myös ulkomainoksissa olisi yhteneväistä ja selkeää.

” ihmisen kokoisen kaupungin ” mainostaminen antaa Outokummusta sellaisen kuvan että emme osaa, viitsi tai halua huolehtia yhdestä näkyvimmistä mainospaikoista mitä kaupungilla on hallussa.

Sinisten valtuustoryhmä pitää erittäin tärkeänä että Outokummun kaupunki aloittaisi toimenpiteet kuvissa näkyvän mainoksen sisällön ajantasaistamiseksi ja sekä valaistuksen korjaamisesksi että ajantasainen mainos näkyisi myös päivänvalon ulkopuoliseen aikaan.

kuva2.jpg

Outokummun Sinisten valtuustoryhmä:

 

Jari Turpeinen                                                   Petri Hartikainen

Petri Kokko                                                       Ville Pussinen

 

Aloite pdf-muodossa ( Aloite tammikuu 2018 )

 

Facebook Comments

2 thoughts on “Outokummun Sinisten valtuustoaloite

Add yours

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: