Kannattaako vaalikoneisiin uskoa?

Ilmassa testaamisen henkeä. Taas on aika tehdä tämä eos-testi, eli täytetään vaalikone ilman minkäänlaista mielipidettä ja katsotaan mitä sieltä tulee.

Melkoisen mielenkiintoista eikö totta?

Kannattaa oikeasti panostaa ennen äänestämistä muuhunkin kuin vaalikoneiden täyttämiseen.

Ihan näin muistin virkistämiseksi mikä oli homman nimi viime kuntavaalien alla.

Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien, suomalaisten suosikkimedioiden Vaalikoneessa on tarjolla maksullista kohdennettua mainontaa.
Vaalikoneessa pääset vaikuttamaan äänestäjiin turvallisessa verkkoympäristössä. Kotimaisen laatusisällön luotettavuus heijastuu tutkitusti positiivisesti mainostettavaan brändiin, eli myös sinun imagoosi ehdokkaana.

Vaalikoneessa tavoitat halutessasi kohdennetusti vain oman vaalipiirisi äänestäjät, etkä siis maksat hukkakontakteista. Tavoitat äänestäjät oikeassa paikassa, oikeaan aikaan eli silloin kun hän pohtii valintaansa.

• Vaalikone julkaistaan sekä HS.fi ja Iltasanomat.fi sivustolla, kummasakin omilla kysymyksillään
• Mainonta näkyy molemmilla sivustoilla sekä desktop- että mobiililaitteilla
• Mainosmuodot: paraati, sponsoriboksi ja moniboksi eli mainospaikka ehdokasgalleriassa
• Vaalikoneen etusivun paraati on valtakunnallista näkyvyyttä ja soveltuu erinomaisesti puoluemainontaan

Varmista paikkasi ajoissa, sillä vaalikoneessa on tarjolla rajoitettu määrä maksettua näkyvyyttä per alue. Vaalikoneen moniboksi ehdokasgallerissa on tarjolla vain verkkokaupassa

lähde: https://media.sanoma.fi/kuntavaalit2017/kohderyhmat

Facebook Comments
Contact PersonOta yhteyttä WhatsAppilla

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: