Case – Siun Talous

Palataanpa aluksi tuonne toukokuun valtuuston kokoukseen missä meidän päätettäväksi tyrkättiin liittyminen Siun Talous Oy:hyn.
Tämä asiahan esiteltiin meille näillä teksteillä ( linkki ) No tuossa vaiheessahan olisi pitänyt hälyytyskellojen soida valtuutettujen takaraivossa jo melkoisen kovasti. Etenkin jos joku sattui lukemaan ko. pykälän liitteenä olevan aineiston.

Jokainen lukutaitoinen kyllä sen tajusi että tätä ei ollut valmisteltu Outokumpu-lähtöisesti vaan puhtaasti joidenkin muiden edun mukaisesti. En nyt tässä ala saarnaamaan inhouse – yksiköiden ”vaaroista” mutta aina kun hankintoihin liittyy avoimen kilpailun laillinenkin kiertäminen niin riskit kasvavat melkoisesti. Aivan niin kuin tässäkin tuli sitten loppujen lopuksi käymään.

Tätähän markkinoitiin silloin meille ”palkkapussin hinnan” laskemisella.
Jos en kovin paljoa väärin muista niin taisipa joku puhua jopa lähes 50% alennuksista. Tosin mitään konkreettisia laskelmia ei tietenkään ollut kenelläkään esittää.
Toisin noita väitteitä eivät kyllä kaikki allekirjoittaneet, eräiltä tahoilta tuli jopa sellaista mielipidettäkin että heidän laskelmien mukaan tuo hinta nousisi.

Henkilökohtaisesti en sitä hyväksynyt että työpaikat olisi annettu pois ja tulevaisuudessa oltaisiin oltu täysin sellaisen osakeyhtiön armoilla johon meillä ei olisi ollut hallitustasolla minkäänlaista vaikutusvaltaa.
Näin jälkiviisaasti voi todeta että tuossa osuin kyllä oikeaan.
Täältä nimittäin ( linkki ) voi käydä katsomassa ketkä ovat ne henkilöt mitä SiunTalouden hallituksessa istuvat ja päätöksiä tekevät.

Aikamme siinä keskusteluja käytiin ja loppujen lopuksi tuli aika äänestää.
Äänestyskäyttäytyminen on sitten tuossa alhaalla, linkki äänestyspöytäkirjaan löytyy täältä ( linkki ).

 

stvote
Jos olisin ilkeä ihminen niin tässä voisi todeta että tuolloin valtuustossa oli yhdeksän henkeä joita kiinnosti oikeasti Outokummun etu, työpaikat ja päätösvallan omissa käsissä pitäminen ja seitsemäntoista henkeä joiden mielestä yksi kaupungin ydintoiminnoista voidaan antaa kenen tahansa hoidettavaksi, ilman että tiedetään sitä miten paljon se maksaa. Vastuullisuutta varmaan, mutta kenelle? Ei ainakaan Outokumpulaisille äänestäjille.

Mielenkiintoista sekin että paikallislehti kommentoi tähän SiunTalouteen liittymistään lauseella Polvijärven kielteistä päätöstä koskevassa uutisessa näin ” Outokumpu on lähdössä mukaan maakunnalliseen yhteistyöhön” ( 2.6. sivu 3. )
Tietysti tähänhän saattoi vaikuttaa sekin että kyseiseen aikaan oli keskustelu tästä ”suuresta puhalluksesta” kiivaimmillaan, tähän energia-asiaan palataan vielä myöhemmällä pidemmän jutun muodossa.

Toisaalta tämähän oli hyvä aika tuoda sellainen asia päätettäväksi joka vähän häviää jo olemassaolevaan kuhinaan, kannattaa huomata että Joensuu käsitteli asian jo huhtikuun kokouksessaan ( linkki ). No tokkopa tuo nyt sentään tarkoitushakuista oli.

Vaan sittenpä päästään kuluvan vuoden lokakuuhun ja aloitetaan vaikka paikallislehden pääkirjoituksella.

Julkaistu 27.10.2016 06:18   |  Päivitetty 26.10.2016 16:21

Pääkirjoitus: Ikävä lommo tulevillekin yhteistyöhankkeille

Outokummun osallistuminen uuteen maakunnalliseen kirjanpito- ja palkanlaskentayhtiöön lähtee liikkeelle erikoisella tavalla. Uusi yhtiö aikoo vastoin aiempia suunnitelmia keskittää työpaikat Joensuuhun ja palvelupisteisiin Kiteelle ja Lieksaan. Alun perin yhtiön palvelukseen siirtyvien kuntien työntekijöiden oli tarkoitus voida työskennellä omissa entisissä työpisteissään.

Outokummun kaupunki joutuikin erikoiseen tilanteeseen, kun osa työntekijöistä ei ymmärrettävästi halua uuden työpaikkansa sijaitsevan Joensuussa. Kaupunki joutuukin perumaan kolmen työntekijän siirtymisen uuden yhtiön palvelukseen.

Siun Talous Oy:n liikkeelle lähtö tuo esiin kaikki ne pahimmat pelot, joita kunnissa on ollut ylikunnallisista yhteistyömalleista. Uusi isäntä näytti kaapin paikkaa vasta porstuaan päässeelle Outokummun kaupungille perumalla alun perin luvatun mallin. Tällainen on omiaan heikentämään kuntien uskoa uusiin järkeviinkin yhteistyömalleihin. Vastaavia pelkoja on monessa kunnassa esitetty niin Siun sotesta kuin muistakin kaavailluista kuntien keskinäisestä yhteistyöstä.

Ainoa myönteinen asia taka-askeleissa on se, että kaupungin henkilöstötilanne mahdollistaa työntekijöiden siirtämisen toisiin tehtäviin. Siirrot mahdollistuvat eläköitymisten takia. Muuten käsillä olisi tilanne, jossa kaupungin olisi pahimmillaan perustettava kokonaan uusia virkoja tai toimia ja ikään kuin keksittävä tämän jälkeen työntekijöille tekemistä. Sanomattakin on selvää, että tällainen tuntuisi veroeurojen hukkaan heittämiseltä.

Kuntien kannalta järkevää yhteistyötä ei Siun Talouden tekemällä venkoilulla voi vaarantaa.

Epäilemättä kerran luvattu muistetaan jatkossa yhä paremmin.

http://www.outokummunseutu.fi/uutiset/paakirjoitukset/item/1190-paakirjoitus-ikava-lommo-tulevillekin-yhteistyohankkeille

 

Lähtötilanne asian käsittelyyn oli selvä, SiunTalous oli yksiselitteisesti rikkonut tehtyä sopimusta.
Samalla ilmeni että nyt kun Oy on saatu pystyyn ja hallinto rullaamaan niin ne paljon puhutut säästötkin haihtuivat ilmaan kuin se jokin sinne Saharan suuntaan.

Pelottavaa on tuollainen talousmatematiikka missä ensin pienelle kunnalle luvataan kuut taivaalta ja sitten todellisuudessa voidaan pyyhkiä niin sopimuksilla kuin lupauksillakin sitä puolta minne vähemmän päivä paistaa.

Tämäkö on tulevaisuutemme myös SiunSotessa?

Silti meidän joukossamme on ihmisiä jotka väen väkisin, valheista ja vääristä lupauksista huolimatta halusivat työntää työpaikat Joensuulaisen osakeyhtiön harteille, siis yrityksen jonka tulevista yt:stä puhutaa varmana ennen kuin se on edes aloittanut toimintaansa.

Etupolitiikkaa, vaan kenen?

Mielenkiintoista oli se että kyseisen pykälän käsittelyn aikana pidettiin valtuustoryhmien välinen neuvottelu, jossa ei päästy yksimielisyyteen mistään muusta kuin siitä että tätä ei hyväksytä. Sitten oli ne kaksi erillaista vaihtoehtoa joista toinen oli selkeä ei SiunTaloudelle ja toinen neuvottelujen avaaminen uudelleen.

Tämä kun tuli selväksi niin sitten keskustan ryhmä vaati omaa neuvottelutaukoa johon yllättäen valtuuston puheenjohtaja suostuikin.
Tässä vaiheessa sitten meinasi mennä kuppi nurin totaalisesti koska meidän ryhmä on tasan yhden kerran tämän neljän vuoden aikana pyytänyt samaa ja sitä ei meille suotu.

Tästä purnatessa vielä heitettiin sieltä pöydän takaa että ” nythän saitte taukonne”

Ymmärrän sen että suurimpana on helppo sortua ylimielisyyteen, mutta normaalit käytöstavat olisi kyllä suotavaa.
Valitettavsti tämä osoittaa sen että demokratiaa ei toimi tasapuolisesti Outokummussa, säännöt eivät ole kaikille aina välttämättä samat.

Tällainen toiminta on yksi syy miksi lupasin jo 1.10.2016 Outokmpu fb-ryhmässä sen että jätämme seuraavassa valtuustossa aloitteen valtuuston kokouksien videoimisesta ja niiden tallentamisesta nettiin.
Sitten jokaisella olisi mahdollisuus itse nähdä se miten tätä demokratiaa tässä kaupungissa toteutetaan.

Tauko näemmä teki tehtävänsä ja sen jälkeen äänestyksessä ei painaneet aikaisemmissa keskusteluissa esitetyt mielipiteet, tosin eihän sitä voi tietää olisivatko ne painaneet muutenkaan.
Alla on lokakuun äänestyksen tulokset, täältä voit katsoa virallisen äänestyspöytäkirjan

stlokakuu

Mielenkiintoista on tuossa neuvotteluvaihtoehdossa on se että kuinka realistinen vaihtoehto se oikein on?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että se oli vain yritys tehdä jotain, koska keskustahan on koviten meitä maakuntaan ja kaikkeen siihen liittyvään ajanut ja olisihan se noloa jos oltaisiin jouduttu tilanteeseen että ei edes omat tukisi 100%:sti tätä asiaa, vähän niinkuin demareille taasen kävi.

SiunTalouteen on kuintekin tulossa Tikkamäen, Joensuun, Kiteen ( jos joku jäi pois niin pahoittelen )  kirjanpito ja palkanlaskentahenkilökunta. Eli varovaisesti arvioiden sellaiset 60 – 80 henkeä työllistävä yritys on kyseessä.
Mitäpä lottootte olisiko sen kokoinen yritys ollut valmis oman valmistelun jäihin siksi aikaa kun olisimme ”neuvotelleet” asioista?
Etenkin kun ko. firman toimitusjohtaja sanoi suoraan minulle aikaisemmin lokakuussa että Outokumpuun ei tule työpisteitä ja piste.
Sama henki on ollut myös heidän hallituksessakin.

Näillä pohjatiedoilla voi vain ihmetellä sitä että oliko ”kasvojen pelastamiseksi” pakko järjestää tuollainen näytös?

Onneksi loppujen lopuksi terve järki voitti ja siitä saa kiittää näitä neljäätoista valtuutettua jotka pitivät Outokummun puolta äänestyksessä.

Me annoimme selkeän viestin siitä että sopimukset ovat pidettävä. Se että tämä sote-maakunta hässäkkä sai tässä ensimmäisen kovemman kolhun on vain plussaa. Ei yhteistyötä näin tehdä ja tämä asia tullaan muistamaan varmasti jatkossa kun seuraavan kerran meitä tai jotain toista kuntaa yritetään johonkin höynäyttää katteettomilta kuulostavilla lupauksilla.

Valta tuo mukanaan vastuuta ja nyt maakuntauudistuksen kynnyksellä sitä on alettava tosissaan peräämään ettei meille ja muille reuna-alueiden kunnille käy kuin kävi es. Enolle, Tuupovaaralle Joensuun kanssa.

Nyt jos koskaan on aika pitää Outokummun etu keulilla ja miettiä muita asioita sen jälkeen. Näitä tyhjän lupaajia on Ossi Revosta lähtien ollut aivan liikaa ( linkki ).

 

img_0066

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: