Kehotus hautajaisiinhan sieltä sitten tuli.

Vähän on tullut tuota liittymissopimusta katsella ja kyllähän sieltä moneen asiaan pitäisi selvyys saada,
mutta tämä yksi hyppäsi silmille kuin metrin halko.

Kyseinen paperi pitää sisällään kohdassa 9.1 tälläistä.

”Kaikki viisi kuntaa hoitavat omaa talouttaan vastuullisesti ennen yhdistymistä ja noudattavat kuntarakennelain 31§ ….. “

Kuntarakennelain pykälä kertoo näin

31 §

Yhdistyvän kunnan viranomaisen toimivalta

Kuntien yhdistymistä koskevan valtioneuvoston päätöksen tekemisen jälkeen yhdistyvän kunnan viranomainen ei saa päättää asioista, joilla olisi merkittäviä uutta kuntaa sitovia vaikutuksia ja joista päättäminen olisi yhdistymissopimuksen tarkoituksen vastaista. Yhdistyvän kunnan viranomainen saa päättää asioista, joilla olisi merkittäviä uutta kuntaa sitovia vaikutuksia, jos päätöksentekoa ei voida asian kiireellisyyden vuoksi lykätä.

 

No mitäpä noista nyt voidaan sitten päätellä. Suitset tulee kuntien suuhun.
Siihen kun vielä lisätään alijäämän kattamisvelvollisuus niin tässähän ollaan.
Tosin erona se että korkeimmat päätökset tehdäänkin sitten jo ihan muualla.

No onkos tässä nyt vaara että että tämä osaksi suunniteltu yläkoulu jääpi rakentamatta?

Mie nimittäin ihmettelin kovasti sitä että selvitysmies puhui vain 1-6 koulusta kun valtuustossa käsiteltiin lähipalveluita.
Tosin lait ja asetukset puuttuvat vielä, mutta pelkkä ajatuskin on pelottava.

Kuinka me saadaan ihmisiä jäämään tänne jos ne jo 12 vuotiaina viedään täältä pois?

Kenpä tähän osaisi sen virallisen, pätevän ja oikean vastauksen antaa?
Kommentteihin mahtuu.

Näin lopuksi yksi liitoskonkarin kommentti asiasta

 Niin vain tapahtuu, että palvelut karkaavat suurempaan yksikköön, jolla se valta on. Tehtiin millainen yhdistymissopimus tahansa, taloustilanteet muuttuvat voimakkaasti. Silloin se, jolla on valta, loppujen lopuksi päättää, miten sopimusta tulkitaan ja mikä tilanne on.

One thought on “Kehotus hautajaisiinhan sieltä sitten tuli.

Add yours

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: