Lisätietoa kuntaliitosselvityksestä

No nyt on sitten vähäsen lisätieto tuosta selvityksestä.
Linkki löytyy tästä (tiedote_kuntajakoselvitys_alkanut )

Samalla voi sitten miettiä että onko se hyvä asia että
Outokummun Kaupungin valmistelutyöryhmässä on mukana Joensuulaisia ja erittäin myönteisesti Joensuuhun suhtautuvia ihmisiä?

En tosin kyseenalaista kenenkään kykyä tehdä riippumattomia päätöksiä, toisaalta onko olemassa sellaista ihmistä jonka toimiin eivät vaikuttaisi omat subjektiiviset näkemykset?

Vai voiko peräti kysyä että onko tällaisissa asioissa tuolla niin suurta merkitystä?

Kuitenkin tuollaiset kuntaliitos- tai mitkä tahansa selvityksethän voidaan tehdä juuri sellaisiksi kuin ne vain halutaan. Pitää vain valita oikeat painotukset ja niiden pohjalta rakentaa sellainen yhtälö että saadaan mieleinen lopputulos.
Näennäistä läpinäkyvyyttä voidaan antaa sopivan laajoilla sanavalinnoilla, esimerkkinä olkoon vaikka tälläinen kohta  tuolta Kiikoisten – Sastamalan selvityksestä jossa vanhusten palvelusuunnitelmaa käsiteltiin sanoin ” palvelukoti Ilona tai muu vastaava yksikkö ” Eli käytännössä tuo kattaa kaikki mahdollisuudet koko alueen sisällä.

Joten hyvä ihmiset, tutut ja tuntemattomat. Minä pyydän Teiltä että kunhan tuo selvitys joskus tulee luettavaksi niin ladatkaa se ja käyttäkää aikaa sen lukemiseen. Ja jos tulee pienintäkään epäselvyyttä mistään asiasta siitä niin ottakaa yhteyttä minuun tai siihen valtuutettuun ketä olette äänestäneet ja vaatikaa häntä selvittämään asia kunnolla ja perinpohjaisesti.

Koska tässä on kysymys meidän kaupungistamme.

Älkääkä nyt sanoko että kaupunki ei mihinkään häviä, kyllä sellainen riski on oikeasti olemassa. Mutta tuohon minä vielä tulen palaamaan tässä alkukesästä kunhan saan vain kaiken kootun aineiston kahlattua kunnolla läpi ja tietysti kunhan jossain vaiheessa selviää se miten pahassa nesteessä Joensuu oikein on?

Kannattaa muuten käydä lukemassa tällainen  parisen vuotta vanha juttu ( Linkki ) ja kun luette niin ihan ajatuksen kanssa kannattaa se tehdä. 

 

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: