Ensimmäiset vaalit

Kun elämäni ensimmäinen vaalikamppailu alkaa olla kääntymässä loppusuoralle, niin on hyvä pysähtyä miettimään, mitä on jäänyt tähän mennessä käteen. Paljon on tullut puhuttua ihmisten kanssa ja monenlaisia asioita sitä on saanut myös kuulla.

Tässä muutamia, jotka ovat parhaiten jääneet mieleeni:

Kaupungin tapa kilpailuttaa eri tahoja. Miten ihmeessä se on niin vaikeaa järjestää asioita niin, että myös pienet paikalliset yritykset voisivat niihin osallistua?
Uskallan väittää, että hiukkasen suuremmalla järjenkäytöllä Kummunkatu ei välttämättä olisi nyt niin tyhjä kun se nyt on.
Vauhtisokeus matkailussa. En voi ymmärtää sitä, miten kukaan ihminen voi oikeasti kuvitella, että tänne Outokumpuun saadaan 100 000 turistia? Etenkään, jos tänä vuonna jäätiin jo n. 30% vuositavoitteesta, joka lehtitietojen mukaan pyöri siinä parissakymmenessä tuhannessa.
Kuitenkin samaan aikaan ravintolapaikkoja on rakennettu tuonne kaivosmäen juurelle aivan uskomatonta tahtia.
Onko oikein, että kaupungilla on varaa pistää pelkästään yhden keittiön koneistukseen 100 000 euroa? Puhumattakaan siitä, mikä on ollut tuon remontin lopullinen hinta! Pelkästään tuon keittiön euromäärällä Outokummussa pyöritettäisiin perusopetuksen aamutoimintaa reilut kuusi ja puoli vuotta tai lukion rehtorin paikka olisi taattu seuraavaksi viideksi vuodeksi.
Kuntauudistuksista sen verran, että kukaan niistä ei tunnu olevan iloinen. Pääosin sama linja näytti olevan myöskin lukion vaalipanelissa. Sitä tosin ihmettelen, että miten mieli muuttuu niin paljon, kun eihän tuosta liitosselvitysäänestyksestä niin montaa viikkoa ollut päässyt kulumaan.
Valitettavasti se tilaisuus meni sitten loppujenlopuksi karamellien jaoksi, kun eräiden puolueiden edustajat päättivät, että nyt on aika siirtyä mainontaan kesken tilaisuuden.
Menetetyt mahdollisuudet. Olen kauhulla kuunnellut kertomuksia siitä, miten tähän kaupunkiin olisi ollut tulossa milloin Abloyta, Hartikaista tai muita satoja henkiä työllistäviä yrityksiä, mutta syistä tai toisista heille ei sitten ole asettumispaikkaa löydetty. Tietysti jokuhan ajattelee, että tikulla silmään sitä joka vanhoja muistaa. Mielestäni vaan näitä pitääkin muistella, ettei vastaavanlaisia virheitä tule tulevaisuudessa tehtyä.
Lastensuojelun, lasten ja nuorten ongelmat, näistä asioista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Tuolla saralla on todellakin paljon töitä edessä että saadaan asiat mallilleen. Toivottavasti maakuntalehden artikkeli missä oli laskettu että oikeaikaisella n. tuhannen panostuksella saadaan parhaimmillaan yli 150.000 euron säästöt. On osunut riittävän monen päättäjän silmiin.
Näistä asioista on enemmänkin tuolla blogini puolella. Suosittelen käymään lukemassa.
Meillä on täällä hieno kaupunki ja sanovatpa ekonomistit mitä tahansa, niin meillä on myös mahdollisuus tämä sellaisena pitää. Siihen ei Joensuuta ja heidän velkojaan tarvita. Enkä haluaisi tulla muistetuksi osana sitä sukupolvea, joka ei edes halunnut yrittää.
Nyt on pallo teillä, äänestäjät. Nämä ovat varmaa yhdet tärkeimmät vaalit Outokummun historiassa ja vain te itse tiedätte, mitä tulevaisuudelta haluatte. Eli valitkaa ehdokkaanne sitä myöten ja muistakaa vaikuttaa.
Tuokaa mukananne uurnille naapurinne, tuttavanne, kumminkaimanne ja kaikki ne, jotka eivät ole aktiivisesti ääntään antaneet.

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: